Improvisoitu teatteriesitys syntyy tässä ja nyt, etukäteen suunnittelematta. Esiintyjät näyttelevät, ohjaavat, käsikirjoittavat, sanoittavat ja säveltävät materiaalia sitä mukaa, kun esitys etenee. Improvisoitu esitys on ainutkertainen kokemus, sillä se esitetään aina ensimmäistä kertaa eikä sitä tulla koskaan toistamaan.
Improvisaation viehätys on siinä, miten esitykset lauluista kokonaisiin näytelmiin syntyvät kuin tyhjästä yleisön edessä. Moni nauttii myös sen seuraamisesta, miten esiintyjät selviytyvät tietäessään tulevista tapahtumista yhtä vähän kuin katsojat. Improvisoiminen onkin vähän kuin hyppäämistä vapaaehtoisesti lentokoneesta ilman laskuvarjoa. Tai suunnistamista ilman karttaa ja kompassia.
Koska mitään ei käsikirjoiteta etukäteen, improvisoitu teatteri on yllättävää, rosoista ja luonnosmaista. Se on usein hauskaa, vauhdikasta ja absurdin huumorin sävyttämää, mutta se voi olla myös herkkää ja liikuttavaa, joskus jopa synkkää.
Improvisaatioteatterin ydin on tässä hetkessä tapahtuva spontaani leikki. Improvisoitu esitys on kuin yhdessä luotu uni: alitajunnasta tulee materiaalia, jonka siivittämänä mikä tahansa on mahdollista.
USEIN KYSYTTYÄ
Tarvitseeko improvisaatioteatteria harjoitella? Mitä harjoitellaan, kun käsikirjoitusta ei ole?
Pore harjoittelee säännöllisesti pysyäkseen ryhmänä hyvässä vireessä ja ylläpitääkseen taitoja. Harjoituksissa näyttelijät ja muusikot harjoittelevat läsnäoloa, toistensa herkkää kuuntelemista ja reagointia, vastanäyttelijän auttamista sekä toisen ideoiden ja omien assosiaatioiden kritiikitöntä hyväksymistä. Toisin sanoen kehittävät aktiivisesti vuorovaikutustaitoja, joita kuka tahansa voi opetella. Improvisaatiota käytetäänkin nykyään teatterilavojen ulkopuolella mm. yhteistyötaitojen ja luovuuden tukemiseen.
Eikö niin, että käytätte valmiita henkilöhahmoja, tarinan raameja, melodioita jne., joita sitten muuntelette?
On imartelevaa ajatella, että porelaisten aivokapasiteetti riittäisi moiseen, mutta valitettavasti on pakko tuottaa pettymys. Näyttelijät ja muusikot eivät suunnittele edessä olevia esityksiä vaan treenaavat improvisoinnissa tarvittavia taitoja. Valmiiden hahmojen tai raamien käyttäminen on paitsi improvisaation periaatteiden vastaista myös mahdotonta, sillä esitykset voivat tapahtua ihan missä tahansa ja niiden aiheet vaihtelevat illasta toiseen. Helpompaa on siis tarttua tähän hetkeen ja luoda uutta siitä käsin.
Voiko yleisöstä joutua lavalle?
Improvisaatioesityksissä esiintyjät ovat vuorovaikutuksessa katsojien kanssa ja yleisön antamat impulssit ovat oleellinen osa improvisoidun teatteriesityksen syntymistä. Usein pyydämme yleisöä ehdottamaan esimerkiksi aihetta laululle, tarinan tapahtumapaikkaa tai sanaa, jonka ympärille illan esitys luodaan. Joskus yleisö voi vaikuttaa esitykseen muutenkin kuin sanallisesti, esimerkiksi laittamalla näyttelijät lavalle haluamiinsa asentoihin. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse jännittää joutuvansa lavalle, vaan osallistuminen on aina vapaaehtoista.
Miten te uskallatte mennä yleisön eteen ilman valmiita vuorosanoja tai suunnitelmia?
Ensinnäkin improvisaatio on joukkuelaji, ja olemme oppineet luottamaan siihen, että yksinään ei tarvitse selviytyä. Sen takia on jopa hauskaa mennä lavalle täysin tyhjällä päällä ja tietämättä, mitä tulee tapahtumaan – kaveri auttaa aina. Myös vuosien kokemus siitä, että nolouteen ei todistettavasti kuole, auttaa.
Miksi teillä ei ole lavasteita, rekvisiittaa tai roolivaatteita?
Koska kukaan ei tiedä, mistä illan esitys tulee kertomaan tai millaisia henkilöitä siinä liikkuu, on mahdotonta varautua etukäteen oikeilla lavasteilla tai rekvisiitalla. Kun näyttämökuva luodaan mimiikan, sanojen ja ennen kaikkea mielikuvituksen avulla, lavalle voidaan luoda aivan millainen ympäristö tahansa. Ainoa esityksissä käytetty visuaalinen elementti on valo. Esiintyjien lisäksi valomies onkin yksi improvisoijista, ja hänellä on merkittävä rooli tunnelmien luojana ja kohtauksien leikkaajana.